Esittelyssä Meri Lahti – “On hienoa tehdä töitä osaavassa porukassa”

Jos olet ollut Interventiin yhteydessä esimerkiksi varaosa- ja kuljetusasioissa, olet varmasti ollut yhteydessä Meri Lahteen. Meri on ollut osa Interventin rosteria jo 12 vuoden ajan. Ennen tätä hänellä on jo kertynyt vankkaa kokemusta B2B-myynnistä niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla: sulkia on kertynyt hattuun muun muassa UPM Raflatacilta ja SKF:ltä.
Interventille hän päätyi vuonna 2013:
“Espoosta Tampereelle muutettuani katselin oman alani työpaikkoja – siihen aikaan varmaan itse asiassa lehdestä! Interventin ilmoituksesta tuli heti hyvä tunne. Paitsi että työtehtävä ja osaamiseni osuivat hyvin yhteen, tuntui työnteon tapa, asenne ja ilmapiiri olevan heti minulle sopiva”, hän kertoo Intervent-uransa alkuajoista.

Merin työnkuva onkin laaja ja läpäisee kaikkea Interventin toimintaa. Hänen töihinsä kuuluu muun muassa taloushallinto, varaosamyynti, logistiikka, erilaiset henkilöstöasiat, työterveys- ja vakuutusasioiden hoito, järjestelmäpäivitykset, kotisivujen päivittäminen, sekä osa markkinointiasioista.
Työnkuva ei ole pysynyt samana vuosien aikana, vaan se on kehittynyt jatkuvasti. Se lieneekin syy siihen, miksi Meri on viihtynyt palveluksessa niin kauan:
“Alusta asti työnkuvani on ollut sellainen, että sen kehittämiseen on saanut itse isosti vaikuttaa. Työssäni täytyy pitää kokonaisvaltaisesti lankoja käsissä, ja olla vähän kaikessa mukana. Näin tekeminen on pysynyt mielekkäänä ja mielenkiintoisena”, hän kertoo.

Meri järven rannalla

Pelkkä työnkuvan mielenkiintoisuus ei tietenkään ole ainoa vetovoimatekijä Interventillä.
“Kyllä täällä on ollut ihan erityislaatuinen henki porukassa, jonka takia olen viihtynyt. Ja kyllähän se on upeaa olla mukana menestyvässä yrityksessä, missä on osaavaa porukkaa, sekä edustaa sellaista päämiestä, joka on alansa ykkönen! Näin pystyy helposti seisomaan sen takana, mitä tehdään, ja mitä myydään. Ja kun kaikilla on korkea työmoraali ja motivaatio, boostaamme toisiamme aina parempiin suorituksiin!”, Meri kehuu.

Vapaa-aikanaan Meri pelaa jalkapalloa ja käy kuntosalilla. Mieluiseksi paikakseen hän kertoo rannan ja järven:
“Vaikka nimeni on Meri ja olen Turusta, merenrantakaupungista kotoisin, kyllä järvi on elementtini. Olen asunut järven rannalla viimeiset kymmenen vuotta, siellä on hyvä olla”, hän hymyilee.

Tulevaisuudessa Meri haluaisi muun muassa kehittää Interventin markkinointipuolta. Myös huolto-konseptin kehittäminen ja toiminnanohjausjärjestelmän uusien toimintojen käyttöönotto ovat tärkeitä teemoja. Hän odottaa myös innolla, mihin suuntaan yritys jatkossa kasvaa: tehtävät voivat jatkossakin muovautua sen mukaan, millaisia muutoksia esimerkiksi kasvava henkilöstömäärä työtehtäviin tuo.

 

Ajankohtaisia uutisia

Kaikki uutiset

EU:n uusi F-kaasuasetus astui voimaan – Mitä se tuo tullessaan?

Lue lisää

Temppelikatu 17 – ilmanvaihtosaneeraus poikkeuksellisen ahtaisiin tiloihin Helsingin Hormitekniikan kanssa

Lue lisää

Vanhemmat uutiset

Pakkausmateriaalien vastuullinen kierrätys

Huolehdimme pakkausten tuottajavastuuvelvoitteemme Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n kautta.

Intervent mukana portaissa 2020

Miksi laskea elinkaarikustannuksia?

Kun LED-lamput tulivat markkinoille, monet pohtivat miksi niillä tulisi korvata huomattavasti edullisemmat hehkulamput. Mistä johtuu, että LED-lamput ovat siitä huolimatta vallanneet markkinat ja hehkulamppujen valmistus päättynyt?

Arto Jaatinen päättää 23-vuotisen uransa Interventillä

Arto Jaatisen vuonna -87 alkanut työrupeama ilmastoinnin parissa on päättynyt elokuun 2020 lopussa.

Easy Access

Easy Access-konseptin avulla haluamme tehdä ilmastointikoneidemme kuljettamisen sisään konehuoneisiin entistä helpommaksi

Haluamme tehdä elämäsi helpoksi!

IV Produkt Designer mitoitusohjelmalla suunnittelet ja mitoitat enrgiatehokkaat ilmastointikoneet. Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissäsi!

Koronaviruksen vaikutukset toimintaamme

Me Interventillä olemme siirtyneet etätyöskentelyyn ja pyrimme osaltamme pitämään huolta siitä, että riskit minimoidaan poikkeustilanteen aikana.

ThermoCooler HP jäähdytys-/lämpöpumppu-esite entistä ehompana

Integroitu jäähdytys/lämpöpumppu portaattomalla jäähdytys- ja lämmitystehon säädöllä Envistar-sarjaan

IV Produkt Cloud – pilvipalvelu

Uusi Envistar Top sukupolvi – Energiatehokkaampi kuin koskaan!

Päältäliitettävät Top-koneemme ovat olleet suuri menestys niiden lanseerauksesta vuodesta 2004 alkaen. Nyt markkinoille tuotu uusi sukupolvi sisältää useita fiksuja uusia ominaisuuksia ja on mukautuvampi ja energiatehokkaampi kuin koskaan aiemmin.